tiistai 22. syyskuuta 2015

Kesä tiivistettynä (ja hiukan alku syksyäkin...)





Saga on taituroinut kaksi ykköstulosta haussa
Ensimmäinen tuli 7.6 pisteillä 278 ja toinen 13.9 pisteillä 270
Nyt siis ensi vuotta odotellessa ja viimeisen ykkösen jahtausta...

Jahdattu ollaan kesä myös vepen ykkösiä, joista niistäkin olisi kaksi kisakirjaan merkittynä!
Se kolmas ei vaan tullut vaikka kuinka yritti.
Sagalle myös rotumestaruus hopea tälle vuodelle.

Myös Igor pelasteli kaksi ykköstulosta vepessä ja se kolmas jäi avoimesta luokasta harmittavasti ensi vuoteen!

Olgalle tänä vuonna vepessä piirinmestaruus hopeaa ja rotumestaruus pronssia.

Mustat vepen rotumestaruuksissa kuva: Lea Haanpää


Muutamat agikisat käyty Olgan ja Sagan kanssa, niistä tuloksia, muttei mitään kummempää kerrottavaa. Yhistä kisoista äSsä nappasi sijoituksen vaikkei nollia ollutkaan näkyvillä! 



Sagan kanssa päästiin pyörähtämään myös palveluskoirien sm'ssä.
Tottiksesta rävellettiin 74p joka ei riittänyt maastoon.
Tunnelma oli kuitenkin vallan huikean upea!



Igor näyttäytyi näytelmissä Anun ja Teron kanssa pitkin kesää ja oli kaksi kertaa 
SERT ja ROP





Siinä varmaankin tärkeimmät!
Olgan ja Igorin vanhoilla säännöillä pommitetut tokot ei tuottaneet ykköstuloksia. Katsotaan mikä on meidän tokouran kohtalo jatkossa.

Muutoin kesä meni kaameeta vauhtia ja suuri osa tavotteista jäi toteutumatta.
Paljon reenattu kuitenkin, paljon uusia tuttavuuksia ja niiden "vanhojenkin kanssa vietetty ihan superaikaa!

Kääpiösnautseri Shreg saapui hieman yllättäin ilostuttamaan mein äipän ja Stigun eloa ja mun tulevaksi agikoiraksi.




Ja mukava tunnustus saapui postissa tuossa loppu kesästä: mulle oli myönnetty SSSK:npronssinen harrastusmerkki! Huikeeta! 





Ja muuten vaan kuvamuisteloita...

Uimassa

Hakureenailua


Olgan kanssa selfie agikisoissa

Saga ja vepen voi1-tulos

äSsä

Igor ja toinen avo1 vepessä


Halli kauteen valmiina

Olga ja Saga pääsi hakualueen tallaajakoiriksi

Tää on sit vissiin se "viisaus ei asu meissä...." kuva


Olgan vepen pm 2. potretti

Piia ja Olga ilmasuhömppää! ;0)