lauantai 15. joulukuuta 2012

Sairastelua ja agiliitelyä...


Hiphei, hengissä ollaan...
Pikakatsaus mustien sairaskertomuksiin, joita en jaksa enää sen kummemmin muistella siis MUN mustien, jotka ei ole ikinä ennen ollut kipeenä.
Sagalla todettiin ensiksi kohtutulehdus ja alkava märkäkohtu, hoitui antibiooteilla ja hormonipiikeillä. Muutama päivä eteenpäin, Olgalla suolistotulehdus > tylosiinia, "vatsanrauhoituspillereitä" ja oksennuksen estoon lääkkeet.
Sitten Sagalle ilmestyi aivan hervoton patti oikean lapaluun päälle ja toinen pienempi kylkeen. Niistä otettiin näytteet ja tuli pelkkää kudosnestettä, eli ilmeisesti trauman aiheuttamat. Nyt varsinkin isompi on kutistunut jo ainakin 3/4, eli kohta saadaan vetovaljaat päälle ja päästään ladulle! Olen siihen hieronut arnikaa pari kertaa päivässä, liekö siitä ollut apua!
KIITOS HATTULAN VETHAUS!

No Saga on kumminkin ehtinyt myös aloittaa agilityssä kisaamisen ja Olga piti taukoa niiden vihdoinkin alkaneiden juoksujen ajan.
Tänään oli Hyvinkäällä kisoissa ekaa kertaa molemmat. Mä taas en osannut ohjata Olgaa tänään ja otettiin virheitä turhaan. Korjasin rauhassa ja otettiin sitten vielä yliaikaakin molemmista radoista.
Saga yllätti ekalla radalla ja sen aiemmin totutun 20vp:n (4 virhettä) sijaan Saga nappasi tänään ekalta radalta vaan 5vp, virhe MUN kämmistä kepeiltä, toiselta radalta hyl kun meni väärästä päästä putkea ennen kun ehtisin hätiin, mutta ei tullut kontakti virheitä kummallekaan tänään... on niitä reenattukin!

Ylhäällä kuva Olgasta kun posti toi Olgan kesäisestä vesipelastusvalioitumisesta tunnustukset! Kiitos seurallemme HämeenlinnanSeudunVesipelastus ry:lle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti